VIRON LUONTO
Vaikka Viro on pinta-alaltaan (45,215 km²) lähes samansuuruinen kuin Tanska tai Hollanti, siellä asuu vain 1,4 miljoonaa ihmistä, mikä on kolmasosa Tanskan ja vain kymmenesosa Hollannin väestöstä. Matalasta asukastiheydestä seuraa, että Virossa luontoa on säilynyt huomattavasti enemmän kuin tiheään asutussa Länsi-Euroopassa. Maan pinta-alasta lähes puolet on metsiä ja suot kattavat viidenneksen.
Viron kansalliskukka on ruiskaunokki. Sen sininen kukinto on kautta aikojen kaunistanut maanviljelijöiden peltoja. Nykyaikaiset maanviljelysmenetelmät ovat tehneet ruiskaunokista harvinaisuuden.
Viron kansallislintu on haarapääsky. Tämä kaunis lintu on aina pesinyt ihmisten naapurissa ja sen optimistinen viserrys on antanut talonpojille voimia päivän töihin.
Viron kansalliskiveksi on valittu kerroksellinen kalkkikivi, jota esiintyy suuressa osassa Pohjois- ja Länsi-Viroa. Maanviljelijöiden elämää kalkkikivi ei ole tehnyt helpommaksi, sen sijaa se on ollut rakentamisen raaka-aine keskiajasta lähtien.
Viron epävirallinen kansallispuu on tammi. Se on Virossa kasvualueensa pohjoisrajalla ja puhtaat tammimetsät ovat harvinaisia. Tammea käytettiin paljon ja sitä kunnioitettiin myös pyhänä puuna, mistä syystä tammea on käytetty säästeliäästi.
IHMINEN JA LUONTO
Virolaiset ovat Euroopan vanhimpia kansoja, jotka ovat asuneet pysyvästi samalla alueella. Nykyisten virolaisten esivanhemmat asettuivat alueelle noin 5000 vuotta sitten. Vielä 100 vuotta sitten virolaiset olivat pääasiallisesti maakansaa, jonka selviytyminen riippui suoraan kyvystä pärjätä luonnon kanssa. Luonnolla on Viron kansankultuurissa erityinen merkitys ja alkuperäinen luonnonpalvonta säilytti pitkään asemansa kristillisyyden rinnalla. Vanhoja puita, lähteitä ja hiisiä pidettiin pyhinä ja terveyttä hoidettiin pääasiallisesti luonnonlääkkeillä. Tämä elämänkäsitys on pitänyt pintansa myös osana nykyisen nopeasti kaupungistuvan virolaisen maailmankuvaa.
Edellisen vuosisadan poliittiset myrskyt ovat jättäneet selkeät jäljet Viron maisemaan. Viro itsenäistyi, kadotti jälleen puoleksi vuosisadaksi vapautensa ja itsenäistyi uudelleen. Kokonaisia kyliä katosi kartalta toisen maailmansodan jälkeen. Neuvosto-Eestin aikana rantoja, soita ja metsiä jäi monin paikoin 50 vuodeksi rauhaan ihmisen toiminnalta.
MAASTO
Viron maastot voidaan jakaa kolmeen suureen ryhmään: Länsi-Virolle erityisen tyypillisiä ovat alangot. Maaston muoto on yleensä tasainen eikä suhteellinen korkeus tavallisesti ylitä 30 metriä. Korkeita pinnanmuotoja ovat dyynit sekä mannerjään synnyttämät harjut ja kumpareet. Kerroskalkkikivialueilla Pohjois- ja Keski-Virossa sekä Tarton ympäristössä esiintyy ylätasankoja. Niiden pinnanmuoto on tasainen tai kumpuileva. Syvät laaksot halkovat tasankoja. Näistä suurin on Emajoen alkulaakso. Isoimmat absoluuttiset korkeuserot liittyvät yksittäisiin korkeisiin kumpareisiin ja suhteelliset korkeuserot koskevat Baltian klinttiä (40 m). Suomenlahteen laskevien jokien alajuoksuilla näkyy kalkkikivi ja Etelä-Viron jokien keskikohdissa puolestaan hiekkakivi.
Ylänköinä voidaan pitää Pandiveren, Sakalan, Vooremaan, Otepään, Karulan ja Haanjan ylänköjä. Maastolle ominaista on kumpareiden ja notkojen vaihtelu. Suuria soita on vähän, mutta järviä on sen sijaan paljon. Esimerkiksi Otepään ylängöllä on 130 ja Haanjalla 170 järveä. Ylängöillä on hieman poikkeava ilmasto, koska lumipeite kestää pitempään. Kaakkois-Viron ylängöt, jotka aikaisemmin olivat pääasiallisesti viljeltyjä, ovat metsittyneet viimeisen puolen vuosisadan aikana.
RANNIKKO
Viron rantaviiva on pitkä ja polveileva – kaikkiaan noin 3800 kilometriä. 1500 saaren ja luodon ranta kattaa siitä hieman yli 2500 km. Pohjois-Viroa kaunistaa kalkkikivitörmä ja Länsi-Viron ranta-alueet ovat hyvin moni-ilmeisiä.
SUOT JA METSÄT
Viron lauhkean ilmaston tavallisin kasvillisuustyyppi on metsä. Jos ihmistä ei olisi, valloittaisi metsä koko maan ja soistuminen valtaisi alaa. Viron nykyinen maisema on syntynyt elinympäristöjen keskinäisen kilpailun tuloksena ja viimeisen parin tuhannen vuoden aikana ihminen on vaikuttanut kehitykseen. Koska lähes puolta pinta-alasta kattavat metsät ja viidennestä suot, maan yleisilme on sangen alkuperäinen verrattuna muihin Euroopan maihin. Suot ovat syntyneet järvien umpeenkasvun ja kosteikkojen luonnollisen laajenemisen myötä. Yritykset kuivattaa soita eivät aina ole olleet menestyksekkäitä ja ne lopetettiin 1970 -luvulla.
LUONNONTILAISET JOET, LUKUISAT JÄRVET
Viron luonnon yksi aarre on suhteellisen koskematon luonnontilainen jokiverkosto ja sen tarjomat asuinpaikat eläimille.
Virossa on lähes 1500 järveä ja näiden lisäksi on vielä tuhansia pienempiä vesisilmäkkeitä ja suolampareita. Järvien kokonaispinta-ala on yli 2000 km² ja siitä yli 75 % on Peipsijärven Viron puoleinen osa. Peipsijärvi on Euroopan viidenneksi suurin järvi.