Ruhnu

Kukapa virolainen ei Ruhnua tietäisi – saari Liivinlahdella, joka sijainnistaan huolimatta kuuluu Viroon eikä Latviaan. Kuin lohdutukseksi virolaiset lähettivät latvialaisille saarta katsomaan tullee karhun, josta heti tuli kansan lemmikki. Enemmän kuin karhuja (jotka ovatkin tällä erää lähteneet) saarella elää virolaisen maatiaiskarjan vasikoita, lampaita, hevosia ja hieman yli 60 ihmistä, jotka huolehtivat saaresta, pienemmistä kotieläimistä ja matkailijoista. Ihmisiä on vähän, mutta työtä ja tekemistä paljon: saarella on sääasema, lentoasema, dieselsähkövoimala, satama, postitoimisto, museo, metsäpiiri, perhelääkäri, koulu, kirkko, kirjasto, jossa internetpiste, verstas, kunnanhallitus, kaksi ympäri vuoden toimivaa kauppaa ja vuokrasauna. Kirkko, jolla on pitkä historia, on paras paikka hiljaiseen mietiskelyyn.
Alkuperäinen ruotsalaisväestö, joka asui iät ajat saarella ja säilytti vanhoja tapojaan, poistui vuonna 1944 melkein täydellisesti Ruotsiin. Jäljelle jäi vain kaksi perhettä. Uudet asukkaat tulivat pääasiassa Kihnusta ja Saarenmaalta, mutta tulijoita oli Tallinnastakin. Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta saarella ovat peräisin aina 7200 vuoden takaa – Ruhnun saari oli ensimmäisiä „merestä nousijoita“ näillä main. Ruhnun länsiranta on matalampi ja loivempi kuin pääasiassa metsän kattama itäranta, siksi sitä on käytetty maatalousmaana. Suurempien kotieläimien ohella Ruhnussa hoidetaan mehiläisiä.


Kesällä saarelle pääsee Pärnun keskikaupungin satamasta lähtevällä matkustajalaivalla ja perille päästään noin kolmessa tunnissa (aikataulut www.veeteed.com).